Musiikki

Musiikkileikkikoulu

Musiikkileikkikoulussa herätetään lapsen kiinnostus musiikkiin tarjoamalla elämyksiä ja myönteisiä kokemuksia lapsen oman kehitystason mukaisesti. Lapsen koko persoonallisuuden tasapainoista kasvua ja luovuutta kehitetään musiikin tiedollisten, taidollisten ja kokemusperäisten valmiuksien kehittämisellä.

Musiikkileikkikoulun tavoitteena on luoda lapselle hyvä suhde musiikkiin ja musiikin harrastamiseen. Musiikkikoulun opetus on myös valmentavaa musiikkikasvatusta mahdollisia myöhäisempiä musiikkiopintoja varten. Musiikkileikkikoulussa lauletaan, loruillaan, soitetaan. liikutaan musiikin mukaan, leikitään, kuunnellaan musiikkia sekä integroidaan musiikkia muihin taiteisiin.

Musiikkileikkiharrastuksen voi aloittaa 3-4 kuukauden ikäisestä lähtien yhdessä vanhemman kanssa.

Musiikkikoulu

Musiikkikoulussa annetaan opetusta mm. pianon-, viulun-, sellon-, huilun-, saksofonin-, klarinetin- ja saksofonin soitossa (myös vaskisoittimia). Lisäksi oppilaat yhteismusisoivat orkestereissa tai kamarimusiikkiluokilla sekä opiskelevat musiikin teorian, säveltapailun ja yleisen musiikkitiedon perusteita. Soitonopetus annetaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaisesti (Musiikin opetussuunnitelma) Suomen Musiikkioppilaitosten liiton asettamien kurssitutkintojen mukaisesti. Pianon-, viulun- ja sellonsoiton voi aloittaa noin kuuden vuoden iässä. Puhaltimien opinnot aloitetaan kahdeksan-yhdeksän vuoden iässä.

Taidekoulun soittajien aherruksen tuloksia kuulee oppilaskonserteissamme, joihin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Kamariorkesteri

Oulunsalon taidekoulun Kamariorkesteri on perustettu syksyllä 1997. Orkesteria johtaa sen perustaja Sinikka Ala-Leppilampi, jonka oppilaita orkesterin viulistit ovat. Orkesterin lähtökohtana on opiskella mahdollisimman puhdasta ja homogeenista yhteissoittoa. Ohjelmistovalinnat tehdään soittajien kulloisenkin tason mukaan, eli pyritään välttämään ylivaikeita teoksia, jotta soiton laadusta ei tarvitse tinkiä. Orkesterin eräs tärkeä tavoite on myös rikastuttaa paikallista musiikkikulttuuria. Orkesteri on esiintynyt Oulunsalo Soi -musiikkijuhlilla ja osa soittajista on saanut yksityisopetusta La Tempestan soittajilta. Cembalon takana ovat vuosien varrella vierailleet Olga Maslak, Joanna Broman, Maija Tynkkynen ja Miklos Spanyi.

 


Takaisin ylös